26.12.2021 14:37
PVS mukana Harrastamisen Suomi -mallissa.
Porin Verkkopalloseura osallistui syyskauden aikana myös Harrastamisen Suomi -malliin Ulvilan alakouluissa. Kouluilla tenniksen saloihin pääsi tutustumaan paljon lapsia iloisessa hengessä.
Syyslukukaudella 2021 Porin Verkkopalloseura oli mukana Ulvilan kaupungin järjestämässä Harrastamisen Suomi -mallissa, jossa mahdollistetaan alakoululaisille harrastusmahdollisuus
kerhomuodossa. Mukana oli tenniksen lisäksi useiden muiden lajien edustajia, kuten
pesäpallo, jalkapallo, salibandy ym.
Porin Verkkopalloseuraa oli kouluilla edustamassa seuramme valmentajista Patrick Stenfors, joka avasi hieman mietteitään kerhotoiminnasta syksyn osalta:
”Harrastamisen mahdollistaminen kerhojen tavalla on äärimmäisen hieno asia, jonka
ylläpitämistä tulisi vaalia. Tenniksen puolesta voin sanoa, että kokonaisuudessa oli
onnistunut syksy, sillä ensimmäisten kerhotuntien alkukankeudesta huolimatta oli
kussakin koulussa viimeisillä kerroilla mahtavat pelit ’Kunkku pelien’ muodossa”
Kussakin koulussa PVS vieraili viidesti, joiden aikana opeteltiin pallonhallintaa ja
tutustuttiin tenniksen perulyönteihin. Hauskuuttakin riitti pelien muodossa sekä tenniksen
että muiden leikkien turvin.
”Vaikka tennis poikkeaa monesta joukkuelajista, jossa pelit saadaan nopeasti pystyyn, oli
mahtava nähdä miten kahdella viimeisellä kerhokerralla pelattiin pisteistä täysillä toki pilke
silmäkulmassa”
Tenniskerhoissa tärkeimpinä arvoina pidettiin hyvä yhteishenki ja kiusaamisen
vastustaminen. Näiden arvojen pohjalta viidennellä kerhokerralla PVS halusi muistaa
FairPlay -palkinnoilla kahta kerholaista esimerkillisestä käyttäytymisestä muita kohtaan.