Tennistä yrityksille ja omille ryhmille.

Porin Verkkopalloseura järjestää myös toimintaa yrityksille. Räätälöimme mielellämme juuri Teidän tarpeisiin sopivan paketin.

Ota yhteyttä ja suunnitellaan juuri Teidän ryhmälle sopiva tenniselämys.


Oletko miettinyt mitä voisitte tehdä tai harrastaa hauskasti yhdessä työkavereiden kanssa?

Porin Verkkopalloseura järjestää yrityksille ja muille yksittäisille ryhmille mielellään erilaisia tennistapahtumia.

Kyseessä voi olla vaikkapa nopeampi kahden tunnin yhteinen tekeminen tai vaikkapa koko illan kestävä aktiveetti. Tennistä voi pelata ja harrastaa monella eri tavalla, jolloin saadaan kaikki kivasti mukaan, eikä ole niin väliä minkä ikäisiä tai tasoisia pelurit ovat.


Ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan juuri Teille sopiva paketti!


Esimerkiksi leikkimuotoinen kilpailu tai vaikkapa starttikurssi kaikille ryhmäläisille, me laitamme pelit pystyyn ja Teidän ei tarvitse kuin saapua paikalle, iloisella mielellä urheilu vaatteissa.

Seuralta löytyy kaikki tarvittavat välineet ja talvikauden toimimme Porin Tennishallilla ja kesäkauden Isomäen ulkotenniskentillä. Räätälöimme mielellämme juuri sinun yrityksellesi tai ryhmällesi sopivan kokonaisuuden tenniksen parissa.

Myös vaikkapa oma valmennustunti esim kerran viikossa onnistuu mainiosti!

Alta klikkaamalla (esite.pdf) näet myös mahdollisuuksia ulkotenniskentiltämme.


Esite.pdf


Heräsikö kiinnostus? Ota yhteyttä:

info@pvs.fi

044 231 2519