HuTe 2 ja PVS 2 kohtasivat 4. divisioonan otteluissa Porissa



Huittisten tennisseura isännöi tenniksen neljännen divisioonan sarjakierrosta Porin tennishallissa lauantaina 16.3.2024. HuTen joukkueesta pelivuorossa olivat Mika Rantalainen ja Lauri Lehtonen. Porilaisia edustivat Jarkko Vuorela ja Juho Rohila.
Ottelut alkoivat kaksinpeleillä. Ykköspelaajien ottelussa kohtasivat Huittisten tennisseuran Mika Rantalainen ja Porin verkkopalloseuran Jarkko Vuorela. Rantalainen pääsi heti vauhtiin ja karkasi nopeasti 3–0 johtoon. Vuorela ei tästä lannistunut ja uskoi vielä nousevansa peliin mukaan erävoitto mielessään. Rantalainen kuitenkin jatkoi varmoja otteitaan ja kun Vuorela tuskaili samanaikaisesti syöttönsä kanssa, eteni Rantalainen 6–2 erävoittoon.
Toisessa erässä Vuorela sai parannettua syöttöään, eivätkä ensimmäisessä erässä vaivanneet kaksoisvirheet enää antaneet helppoja pisteitä Rantalaiselle. Peli oli kuitenkin edelleen Rantalaisen hallinnassa ja hän näyttikin vievän ottelun edettyään 5–2 johtoon. Vuorela sai kuitenkin paremmin rytmistä kiinni ja kun Rantalainen samanaikaisesti teki muutamia helppoja virheitä, käänsi Vuorela erän itselleen voitolliseksi lukemin 5–7. Ottelun voitto ratkaistiin kymmeneen pisteeseen pelatulla tie breakillä, joka eteni varsin tasaisesti. Rantalainen sai kuitenkin pelattua itsensä 9–7 johtoon ja hyödynsi toisen ottelupallon ottaen upealla lentolyönnillä tie breakin ja koko ottelun voiton.
Kakkospelaajien kaksinpelissä Huittisten tennisseuran lujaa laukova Lehtonen otti mittaa Porin verkkopalloseuran nopeajalkaisesta Rohilasta. Ottelu oli sivusta seurattuna varsin laadukasta tennistä, mutta Lehtosen vasurilla lyömät kovat ja kierteiset syötöt aiheuttivat Rohilalle ajoittain ongelmia. Lehtonen eteni syöttönsä siivittämänä 6–3 erävoittoon.
Toisessa erässä Rohila pääsi paremmin sinuiksi Lehtosen syötön kanssa. Lehtonen kuitenkin hallitsi edelleen tapahtumia hienokseltaan. Vaikka erässä pelattiin useita tasaisia palloralleja, pääsi Lehtonen vahvan kämmenlyöntinsä ja laadukkaan syöttönsä turvin karkumatkalle ja vei toisenkin erän niin ikään 6–3 voittaen ottelun suoraan kahdessa erässä. Rohila kommentoi ottelun jälkeen ensimmäisen erän menneen Lehtosen kinkkiseen syöttöön tutustuessa. Toisessa erässä hän pääsi sanojensa mukaan paremmin peliin mukaan, mutta eväät eivät tällä kertaa riittäneet parempaan. ”Lisää treeniä”, tokaisi Rohila ottelun jälkeen.
Nelinpeli pelattiin jo kaksinpeleissä urakoineiden pelaajien voimin, joten Rantalainen – Lehtonen kaksikko kohtasi Vuorela – Rohila parivaljakon. PVS:n joukkue lähti nelinpeliin kaksinpelitappioista sisuuntuneena. Vuorelaa kalvoi jo hänen tennisuransa toinen Rantalaiselle hävitty kymppi tie break, eikä Rohilakaan ollut kaksinpelitappion jälkeen täysin tyytyväinen peliesitykseensä.
Taas todistettiin se tosiasia, ettei kaksinpelien tulosten perusteella parane jakaa nelinpelin voittoa. Ottelu lähti Vuorelan ja Rohilan kannalta katsottuna mallikkaasti käyntiin ja PVS nappasikin varsin nopeasti ensimmäisen erän voiton lukemin 1–6. Toinen erä eteni huomattavasti tasaisemmin ja joukkueet matkasivat rinta rinnan 3–3 tilanteeseen asti. Sen jälkeen kaksinpelitappiot mieleensä palauttaneet Vuorela ja Rohila saivat käännettyä kolme seuraavaa peliä itselleen ja nappasivat erän lukemin 3–6 ottaen tärkeän nelinpelivoiton suoraan kahdessa erässä.
Ottelun jälkeen Vuorela ja Rohila analysoivat voittoaan ja totesivat, että onnistumiset verkolla olivat ehkä tänään nelinpelivoiton avain. Molemmat pystyivät verkolla hyödyntämään pelikaverinsa hyvät syötöt ja peruslyönnit, jotka avasivat mahdollisuuksia verkkopelaajalle. Otteluiden aikana nähtiin kaikilta pelaajilta upeita suorituksia, mutta on myönnettävä, että päivän parhaan lyönnin kiskaisi Huittisten tennisseuran Lauri Lehtonen, joka pamautti kämmenellään ”nelinpelitunneliin” sellaisen lämärin, josta Nick Kyrgioskin olisi kateellinen!
Tennisterveisin,
Jarkko Vuorela / Porin verkkopalloseura