Ajankohtaista | 03.12.2024 13:10
Joulukuun pelaajaesittely
Kevätkauden kehittyneimmäksi aikuispelaajaksi valittiin Matias Lindholm.
"Matiaksella on hyvä liike tenniskentällä ja peruspeli on Matiaksen vahvuuksia pelaajana. Kaikkein tärkein on kuitenkin hyvä asenne, jolla hän aina saapuu treeneihin ja antaa aina parhaansa."
PVS onnittelee Matiasta valinnasta.
Seuraavaksi haastattelu:
Nimi
Matias Lindholm
Kuinka kauan olet pelannut tennistä?
-Pelaan nyt toista vuotta tennistä.
Mistä sait idean lajin aloittamiseen/kokeilemiseen?
-Muutin opiskelemaan Poriin ja halusin kokeilla jotakin uutta harrstusta. Tenniksen aloittamiseen vaikutti myös se, että aloitimme nykyisen tyttöystäväni kanssa pelaamaan yhdessä!
Mikä on vahvuutesi tenniksessä?
-Ehdottomasti periksiantamattomuus ja vikkelät jalat!
Onko sinulla oma tavoite lajin osalta?
-Tavoitteenani on kehittyä lajissa koko ajan. Jossakin vaiheessa olisi myös mielenkiintoista mitata omaa tasoa kilpakentillä.
Ketä on sinun esikuva tenniksessä?
-Sanotaan Roger Federer, hän saa pelin näyttämään uskomattoman helpolta.
Mikä on parasta tenniksessä?
-Tenniksessä on parasta sen haasteellisuus, kentällä aina oppii jotakin uutta, eikä mikään tule helpolla
Mikä on lempiruokasi?
-Tykkään paljon kalasta, joten sanotaan hyvä kalakeitto.
Onko jokin muisto mikä on jäänyt kentältä mieleen?
-Ei ehkä mitään tiettyä muistoa, mutta onnistumisen hetket ovat jääneet vahvasti mieleen!
Haluatko lähettää terveisiä valmentajalle tai pelikavereille?
-Mahtava yhteishenki niin valmentajien kuin pelikavereiden kohdalla on vienyt omaa peliä vahvasti eteenpäin. Hyvä porukka on tehnyt tennistreeneistä viikon kohokohtia!
Kiitos haastattelusta Matiakselle ja tsemppiä harjoitteluun!