Ajankohtaista | 17.06.2024 20:55
Otteluraportti 12.6. PVS1 vs Ravs 2
12.6. pelattiin PVS1- Ravs2 ottelu Porissa. PVS:n joukkue oli aloittanut divarikautensa voittamalla kaikki aikaisemmat kolme kohtaamistaan 3-0 ja tavoitteenaan jatkaa samalla tavalla.
1-pelaajien kohtaamisessa pelasivat PVS:n Janne Hautamäki ja kesäkaudeksi Ravsin joukkueen ykköspelaajaksi noussut Elias Koivuniemi. Elias onnistui pelaamaan ensimmäisen erän erinomaisesti ja sai vietyä ottelun ensimmäisen erän 7-5. Seuraavaan erään Janne pystyi kuitenkin parantamaan vieden sen 6-2, jonka myötä ratkaisu siirtyi kolmannen erän 10-tiebreikkiin. Janne pystyi pelaamaan tiebereikin hienosti ja sai sen vietyä kotiin selvin numeroin 10-3 ja sen myötä 1-pelaajien kohtaamisesta pisteet PVS:lle.
2-pelaajien kohtaamisessa pelasivat PVS:ltä Robert ja Ravs:lta Petri Hovi. Peli lähti molemmilta hieman epävarmasti liikkeelle ja ensimmäinen erä eteni tasaisissa merkeissä. Robert pystyi kuitenkin hieman parantamaan erän loppua kohden ja sai käännettyä erän itselleen 6-3. Toisessa erässä Robert sai peliään paremmin kulkemaan ja toinen erä kirjattiin hänelle 6-2.
Nelinpelissä pelasivat PVS:ltä Robert ja Janne. Ravs otti nelinpeliin vahvistukseksi Mika Laineen, joka pelasi jo kaksinpelissä esiintyneen Eliaksen kanssa. Ottelu alkoi tasaisilla peleillä, jotka etenivät no-add tilanteisiin saakka. Nämä pelit PVS:n kaksikko onnistui kääntämään itselleen ja sen jälkeen pystyivät vielä nostamaan oman pelinsä tasoa. Loppuluvut nelinpelistä kirjattiin PVS:n parille selkein 6-1, 6-0 lukemin hyvän ja vähän virheitä sisältäneen ottelun myötä.
Näin PVS 1 onnistui ottamaan myös tästä kohtaamisesta 3-0 voiton ja on nyt kerännyt neljästä kohtaamisesta täydet 12 pistettä ja on näin lohkonsa kärjessä. Seuraava ottelu on vuorossa tiistaina 25.6. jolloin kotipelissä asettuu vastaan Roima3.
PVS onnittelee joukkuetta voitosta.
Kiitos kapteeni Robertille jutusta.
Tsemppiä peleihin!