PVS2 joukkueen kuulumisia

Sisäkauden 2022-2023 viimeisessä 4. divisionaan ottelussa PVS 2 joukkuetta vastaan asettui Kaarinan Bo Arenalla lauantaina 10.12.2022 ÅLK 3. Porin Verkkopalloseuraa edustivat Topi Haapakka ja Juho Järvenpää. Joukkuetta ovat viime aikoina kurittanut sairastelu ja loukkaantumiset, mutta joukkue saatiin kuin saatiinkin kokoon, vaikka Kaarinaan jouduttiinkin lähtemään osittain toipilaina ja huonolla pelituntumalla.

Kaksinpelissä Topi Haapakka kohtasi Lassi Lähteenmäen. Ottelu päättyi Haapakan tiukkaan 6-4, 7-6 (7-3) tappioon. Topin mukaan sairastelun jälkivaikutukset näkyivät vielä pitkäksi venyneessä pelissä, eikä syöttö ollut vaaditulla tasolla. Peruslyönnit ja verkkopeli onnistuivat kuitenkin hyvin, mutta ottelua Topi ei kuitenkaan saanut tiukasta lopusta huolimatta itselleen käännettyä.

Toisessa kaksinpelissä Juho Järvenpää pelasi Matias Kortetta vastaan. Ottelu päättyi Järvenpään 6-0, 6-2 tappioon. Juho kommentoi, ettei ollut sairastelun takia viimeiseen kahdeksaan viikkoon juurikaan pelannut ja se tuntuikin kropassa. ”Jalat eivät toimineet vielä entiseen tapaan ja kun siihen yhdistettiin olematon pelituntuma, niin tällä kertaa ei rahkeita voittoon ollut.”

Nelinpelissä jo kaksinpeleissä pelanneita Topia ja Juhoa vastaan astelivat tuorein jaloin ÅLK 3:n Aleksi Tikkanen ja Jaakko Lähde. Topi kertoi, että väsyneinä Juhon kanssa taisteltiin, mutta yhtään pistettä ei annettu ilmaiseksi. Vaikka ottelu päättyikin Topin ja Juhon 6-2, 6-3 tappioon, niin taistelutahdosta kertoo jotain kuitenkin se, että toisen erän 5-0 tappioasemassa Topi ja Juho nousivat vielä 5-3 tilanteeseen ja takaisin peliin mukaan. Topin mukaan ottelu olisi voinut olla vieläkin tiukempi, mutta vastustaja oli ratkaisevissa 40-40 tilanteissa pelatuissa geimin ratkaisseissa no-ad palloissa terävämpi. Juho sanoi nelinpelissä olleen välillä todella hyviä jaksoja, mutta välillä taas tuntui, ettei mikään onnistunut. Juho oli kuitenkin tyytyväinen erityisesti verkkopeliinsä, jossa tulikin useita onnistumisia.

PVS 2:n osalta kaikki sisäkauden ottelut tulivatkin jo pelatuksi vuoden 2022 puolella, joten nyt voimme keskittyä Porissa helmikuussa järjestettävään turnaukseen ja tietenkin jo hyvissä ajoin ensi kesän sarjakauteen.

Hyvää joulunaikaa toivottaen,

Jarkko Vuorela
PVS 2 joukkueen kapteeni